FI  |  SV  |  EN
Syövät ja kasvaimet

Suolistosyövästä on tullut yksi Suomen yleisimmistä syövistä

09.03.2020

Suolistosyöpiä eli paksusuolessa tai peräsuolessa olevia syöpiä todetaan Suomessa vuosittain yli 3000 henkilöllä. Kaksi suurinta syytä syövän syntymiselle on ikä ja ravitsemus. Seulonnan avulla suolistosyöpäkuolemista voidaan estää joka kuudes. 

Suomessa syöpien lisääntymiseen vaikuttaa erityisesti väestön ikääntyminen, mutta on olemassa myös riskitekijöitä, joilla katsotaan olevan vaikutusta suolistosyövän kasvuun. Näihin riskitekijöihin kuuluu mm. vähäkuituinen, runsaasti punaista lihaa, eläinrasvoja ja prosessoituja lihavalmisteita sisältävä ruokavalio. Tupakoinnin, runsaan alkoholinkäytön, liikunnan puutteen ja ylipainoisuuden uskotaan lisäävän myös sairastumisriskiä. 

Suolistosyövän oireet

Yleisimpiä suolistosyövän oireita ovat erilaiset vatsan toimintahäiriöt ja muutokset suolen toiminnassa, kuten vatsakipu, ummetus, vaihteleva ripuli ja ulostamisvaikeudet. Hälyttäviä oireita on veriuloste, anemia ja laihtuminen. Suolistosyöpä on salakavala syöpä, joka saattaa kehittyä myös täysin ilman oireita. Jos oireita on, ne saatetaan sekoittaa esimerkiksi peräpukamiin. 

Suolistosyövän seulonta

”Suolistosyöpien lisääntymiseen on reagoitu käynnistämällä uusi suolistosyöpien seulontaohjelma 2019,” kertoo laboratorio- ja diagnostiikkapalveluita tuottavan SYNLAB Suomen lääketieteellinen johtaja Tommi Vaskivuo. Vuosien 2019-2020 aikana seulontoihin kutsutaan kaikki 60-, 62-, 64- ja 66-vuotiaat miehet ja naiset, niissä kunnissa, jotka tarjoavat seulontaa asukkailleen. Vuonna 2020 seulontaa järjestävät seuraavat kunnat: Jyväskylä, Kustavi, Muurame, Orivesi, Oulu, Paimio, Posio, Sauvo, Säkylä, Tampere ja Ylitornio. 

Jos et kuulu seulontaohjelman kohderyhmään, voit testata itsesi kotitestillä. 

Epäiletkö suolistosyöpää?

Lääkärit neuvovat, että tutkimuksiin kannattaa hakeutua heti, jos epäilee suolistosyöpää tai ulosteessa on verta. ”SYNLAB kehitti Suolikasvaintestin 2019, joka on tarkoitettu seulontatestiksi paksusuolen syövän aiheuttaman verenvuodon varhaiseksi havaitsemiseksi. Testin voi tilata testaakotona.fi -palvelusta ja tehdä oman kodin rauhassa. Testin suurimmaksi käyttäjäryhmäksi on muodostunut yli 40-vuotiaat miehet, naiset todennäköisemmin keskustelevat huolistaan lääkärinsä kanssa. Testi kuitenkin sopii sekä naisille että miehille, kertoo lääketieteellinen johtaja Vaskivuo. Testi tehdään kotona otetusta ulostenäytteestä ja vastaukset saapuvat yleensä viikon sisällä. Jos tuloksista löydetään jotain poikkeavaa, on syytä hakeutua jatkotutkimuksiin lääkärin vastaanotolle. 

Seulontojen avulla suolistosyöpä pystytään havaitsemaan varhaisessa vaiheessa, käy ilmi WHO:n Colorectal Cancer screening raportista. Nykytietämyksen mukaan seulonnan avulla suolistösyöpäkuolemista voidaan estää joka kuudes ikäluokassa 45-80.

Tulehduksellinen suolistosairaus

Vatsan toimintahäiriöt ja muutokset suolen toiminnassa saattavat kertoa myös kroonisista vatsavaivoista ja tulehduksellisista suolistosairauksista. Tulehduksellisia suolistosairauksia ovat haavainen paksusuolentulehdus ja Crohnin tauti, joiden testaamiseen löytyy IBD-testi. Testissä mitataan ulosteen kalprotektiinia jonka pitoisuus kohoaa suoliston tulehdustilojen seurauksena. IBD testi soveltuu hyvin kaikenikäisille. 

 

Lisätiedot:

Tommi Vaskivuo, johtava ylilääkäri, SYNLAB Nordics
tommi.vaskivuo@synlab.fi
040 820 2529

SYNLAB Group on johtava lääketieteellisen diagnostiikan tarjoaja Euroopassa. SYNLAB Group tarjoaa palveluita potilaille, lääkäreille, lääkäriasemille, terveyskeskuksille, sairaaloille ja lääketeollisuudelle. Yli 40 maassa toimivalla yhtiöllä on noin 20 000 työntekijää ja se tekee yli 530 miljoonaa laboratorioanalyysia vuodessa. Yhtiön pääkonttori on Saksassa ja sen liikevaihto on n. 1,9 miljardia euroa.  www.synlab.com

SYNLAB Suomi on Suomen suurin yksityinen lääketieteellisten diagnostiikkapalveluiden tuottaja. Se tarjoaa korkealaatuisia laboratorio- ja kuvantamispalveluja sisältäen magneetti-, röntgen-, ultraääni- ja mammografiatutkimukset yli 30 paikkakunnalla yksityisille- ja julkisille terveydenhuollon toimijoille, yrityksille ja vakuutusyhtiöille sekä yksityisasiakkaille. Yhtiöllä on yli 300 työntekijää. Suomen keskuslaboratorio sijaitsee Helsingissä. www.synlab.fi.  

 

Lähteet

Terveyskylä

Suomen Syöpärekisteri

Internation Agency of research on Cancer, IARC Handbooks of Cancer Prevention Volume 17: Colorectal Cancer Screening


Lue seuraavaksi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos: Klamydiatartunnat lisääntyvät Suomessa, jopa 80 % tartunnan saaneista oireettomia

Klamydiatartunnat lisääntyvät edelleen Suomessa, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Tartuntatautirekisteristä.

Maitotuotteista luopuminen voi johtaa kilpirauhasongelmiin

Maito on yksi merkittävimmistä jodinlähteistä, joten maitotuotteista luopuvien on syytä pitää huolta riittävästä jodin saannista. Jodin liian vähäinen saanti voi aiheuttaa kilpirauhasongelmia.

Arkisto

2020

Maaliskuu

Helmikuu

2019