FI  |  SV  |  EN
Vatsavaivat

Nämä oireet voivat yli 50-vuotiaalla johtua suolistosyövästä

29.05.2019

Suolistosyöpä eli paksusuolessa tai peräsuolessa oleva syöpä on yksi yleisimmistä syövistä. Suolistosyöpiä todetaan Suomessa vuosittain yli 3000 henkilöllä, joista suurin osa yli 60-vuotiailla. Suolistosyövän ilmaantuvuus on kuitenkin kasvussa myös nuoremmissa ikäryhmissä.

Suomessa syöpien lisääntymiseen vaikuttaa erityisesti väestön ikääntyminen. Tämä ei kuitenkaan selitä sitä, miksi suolistosyövän ilmaantuvuus on kasvanut myös ennen riskiryhmän ulkopuolelle kuuluneilla henkilöillä, eli alle 60-vuotiailla. Kysyimme sisätautien- ja gastroenterologian erikoislääkäri Olli-Pekka Koivurovalta miksi suolistosyöpien ilmaantuvuus on nousussa.

- Syy suolistosyöpien lisääntymiseen on pitkälti huonot elämäntavat eli ylipaino, alkoholin liikakäyttö, tupakointi ja runsaasti punaista lihaa sisältävä ruokavalio. Suolistosyöpä voi olla myös perinnöllinen, mutta suurin osa suolistosyövistä kehittyy monitekijäisistä syistä, Koivurova kertoo. 

Veriuloste on suolistosyövän selkein oire

Suolistosyöpä on salakavala syöpä, joka saattaa kehittyä myös täysin ilman oireita. Jos oireita on, ne saatetaan kuitenkin sekoittaa esimerkiksi peräpukamiin. Nyrkkisääntönä tulisikin olla, että yli 50-vuotiaana tulisi pitää mielessä myös suolistosyövän mahdollisuus.

- Veri ulosteessa voi johtua peräpukamista ja etenkin nuorilla haavaisesta paksusuolen tai peräsuolen tulehduksesta, mutta yli 50-vuotiailla on oireiden ilmaantuessa tärkeää poissulkea suolistosyövän mahdollisuus. Hälyttäviä oireita ovat veriuloste, anemia tai laihtuminen, Koivurova painottaa.

Nyrkkisääntönä tulisi olla, että yli 50-vuotiaana tulisi pitää mielessä myös suolistosyövän mahdollisuus.

Suolistosyöpää voidaan etsiä tähystämällä ja laboratoriokokeilla

Veriuloste voi olla oireena kiusallinen syy hakeutua lääkäriin, jonka takia paksusuolen tähystys voi viivästyä. Yksi vaihtoehto suolistosyövän seulontaan on laboratoriotesti, joka etsii ulosteessa olevaa verta, jota ei itse silmämääräisesti huomaa. Testiä varten ulostenäytteen voi ottaa itse kotona. Jos testin tulos on positiivinen eli ulosteessa on verta, tulee aina hakeutua lääkäriin.

Yksi vaihtoehto suolistosyövän seulontaan on laboratoriotesti, jota varten ulostenäytteen voi ottaa myös itse kotona.

- Seulontatarkoitukseen käytettynä ulostetesti on luotettava tapa etsiä potilaita, joilla on suurentunut suolistosyövän riski. Myös anemiapotilailla on ulostetesti auttaa etsimään anemian syitä. Jos oireet ovat kuitenkin selviä tai ulosteen veritesti osoittaa ulosteessa olevan verta, tulisi potilaan hakeutua lääkäriin suoliston tähystystutkimusta varten, Koivurova painottaa.

Testaakotona.fi-palvelun suolikasvaintesti kertoo suolistosyövästä

SYNLAB tarjoaa Testaakotona.fi-palvelun kautta kotiin tilattavan suolikasvaintestin. Suolikasvaintesti on tarkoitettu paksunsuolen syövän aiheuttaman verenvuodon havaitsemiseksi, jotta jatkotutkimukset ja hoito voidaan aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Testiä varten ulostenäyte otetaan kotona ja näyte analysoidaan laboratoriossa. Lue lisää ja tilaa testi täältä.


Lue seuraavaksi

Suolistosyövästä on tullut yksi Suomen yleisimmistä syövistä

Suolistosyöpiä eli paksusuolessa tai peräsuolessa olevia syöpiä todetaan Suomessa vuosittain yli 3000 henkilöllä. Kaksi suurinta syytä syövän syntymiselle on ikä ja ravitsemus. Seulonnan avulla suolistosyöpäkuolemista voidaan estää joka kuudes.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos: Klamydiatartunnat lisääntyvät Suomessa, jopa 80 % tartunnan saaneista oireettomia

Klamydiatartunnat lisääntyvät edelleen Suomessa, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Tartuntatautirekisteristä.

Arkisto

2020

2019